Tämän artikkelin otsikko voisi olla Tölkkikanan grillaaminen kamadossa hiileksi ja raa’aksi, mutta se ei ehkä houkuttelisi ketään lukemaan. Parin testikerran jälkeen uskallan kuitenkin väittää, että tölkkikanan grillaaminen kamadossa voi onnistua, jolloin lopputuloksena on todella mehukasta kanaa. Blogin hengen mukaisesti kerron taas rehellisesti, miten tölkkikanan grillaamisessa voi epäonnistua.

Tölkkikanan kokeilu oli suunnitelmissa jo pidempään, mutta jutut oluttölkistä irtautuvista vaarallisista ainesosista vähän arveluttivat. Kaupasta löytyi kuitenkin teline, jonka arvelin olevan terveydelle vähemmän vaarallinen.

Teline osoittautui tarkoitetuksi jättimutanttikanoille, sillä suomalaisia broilereita piti repiä väkivaltaisesti peräaukosta suuremmaksi, jotta sen sai mahtumaan telineeseen. Sama ongelma on varmasti myös oikeilla juomatölkeillä, mutta tämä teline pysyy ainakin pystyssä.

Oluttölkkibroileri tuntui jotenkin tavalliselta, joten testasin omat kanani kahdella vähän eksoottisemmalla juomalla. Ensimmäisen tölkkikanan grillaaminen kamadossa tapahtui Ilves Joe inkiväärijuoman ja toinen limellä raikastetun lagerin kanssa.
En lopulta huomannut eri juomien eroa tölkkikanojen maussa. Ehkä maun puuttumiseen vaikutti se, että juoma ei kunnolla höyrystynyt. Kun ensimmäisen grillauksen aikana juoma ei mielestäni vähentynyt putkilosta ollenkaan. Toisessa grillauksessa kokeilin juoman esilämmittämistä, jotta se alkaisi höyrystää kanaa nopeammin. Juomaa ei haihtunut sen enempää esilämmittämiselläkään.
Tölkkikanan grillaaminen kamadossa
Ensimmäisen tölkkikanan grillaaminen kamadossa tapahtui jerkmausteella maustettuna. Jerkmausteessa on mm. maustepippuria, piparkakkumaustetta ja mausteneilikkaa. Makumaailma ei lopulta innostanut, joten tätä reseptiä ei blokin lopusta löydy.

Kuten kuvasta näkyy, sidoin jalat kiinni mausteseoksella peitettyyn vartaloon ja työnsin broilerin väkivalloin inkiväärijuomaa sisältävään telineeseen. Sitten vielä koko teline foliovuoan päälle, Meater syvälle reiteen ja grillaus epäsuorassa tulessa (muista siis lämmönjakaja) sai alkaa.

Asetin lämpötilatavoitteeksi Meaterin koko kanalle suositteleman 73 – 75 astetta. Kanan lämpötila oli grillauksen loppuessa 74 astetta. Kuten graafista näkyy, grillin lämpötila oli koko ajan melko alhainen, enkä juuri kurkkinut kannen alle.

Olisi ehkä kannattanut, sillä jerkmausteseos paloi hienosti pintaan. Palamista ei tosin olisi ehkä voinut estää, mikäli halusi kypsää kanaa. Jos unohdetaan mausteseoksen palanut ja vähän muutenkin outo maku, oli itse kana todella hyvin kypsynyt ja mehukas. Tätä pitää saada lisää!

Toisen tölkkikanan grillaaminen kamadossa tapahtui samalla tavalla, paitsi käyttäen Poppamiehen valmista rubia ja limella raikastettua lageria. Lisäksi sivelin pintaan grillauksen aikana kerran Poppamiehen BBQ Sauce Spicy Tandoori -kastiketta.

Meaterin piipatessa tavoitetilan saavuttamisesta tölkkikana näytti hyvältä (ei siis palaneelta) ja uskoin mittarin lukemiin. Ei muuta kuin kamadon kaikki luukut kiinni ja tölkkikana pois telineestä. Virhe! Kana olikin osittain vielä raaka.

Meaterin käyrästä tuli nyt erilainen, sillä grillaus tapahtui kuumemmassa ja nopeammin. Meaterin mukaan kanan loppulämpötila oli 74 astetta. Oliko mittari huonossa kohdassa kanaa vai miksi se jäi vielä raa’aksi?
KOEKEITTIÖSSÄ OPITTUA
Tölkkikanaa tulee tehtyä jatkossakin. Ensi kerralla kuitenkin
– pyrin varmistamaan, että kana on 75-asteista
– luotan viime kädessä näppituntumaan, en mittarilukemiin
– en juuri välitä, mitä juomaa käytän kosteuttajana.