Avainsana: leipominen

Jälkiruoaksi herkullinen pannukakku Kamadosta

Jälkiruoaksi herkullinen pannukakku Kamadosta

Kamadon käyttäminen uunina osoittautui helpoksi ja uusi rautapannu toimi loistavasti maissileivän valmistamisessa https://koekeittiossa.fi/?p=549 (lisäsin sinne muuten pekonivoin reseptin), joten rohkaistuin jatkamaan leipomiskokeiluja. Ajattelin, että takuuvarman loppuhuipennuksen grilliaterialle voisi saada taikomalla Kamadosta jälkiruoaksi herkullinen pannukakku. Aktivoin siis Koekeittiön ja ryhdyin testaamaan tätä teoriaa Kanta-asiakkaan suosiollisella avustuksella. 

Maissileivän leipominen kamadolla

Maissileivän leipominen kamadolla

Mahdollisuus kamadon käyttämiseen uunina tuo ihan uusia ulottuvuuksia ulkokeittiön ruokalistaan. Mielessä on jo monta testattavaa uuniruokaa ja leivonnaista. Esimerkiksi erilaisia pannukakkuja voisi testata, lisukkeeksi vaikka kotitekoista jäätelöä… Aivan ensimmäiseksi voisi kuitenkin kokeilla, miten maissileivän leipominen kamadolla onnistuu. Näin ensimmäiseksi Koekeittiön ”grillattavaksi” valikoitui siis maissileipä, joka